Jalkapallo



Oikeastaan tämä on futsal-pallo. Tein kakun joukkueemme kauden avajaisiin. 

Tämä kakku on tehty samalla menetelmällä kuin esim. Angry bird. Täytteenä on suklaamousse, johon lisäsin Wienistä ostettua minttu esanssia noin 2-3tl. Minttusuklaatakin voisi ihan hyvin käyttää. Kakun kannattaa antaa hyytyä jääkaapissa yön yli ja kumota seuraavana päivänä.

Päällä on kermavaahtoa, johon on lisätty vaniljakreemijauhetta. Kermaa tarvitaan noin 1-1,5dl. Massa on valkoista sokerimassaa ja mustaa marsipaania. Kuviot leikkasin vapaalla kädellä. Rajat on piirretty mustalla elintarviketussilla. Jos oikein tarkkana on, niin mustien kuvioiden pitäisi olla viisikulmioita eikä kuusikulmioita.. Tuon kuvion tekeminen puolipallon kokoiseen kakkuun ei ole ihan mikään maailman helpoin tehtävä. Ei olisi huono idea tehdä vaikka leivinpaperista pieni sapluuna.

Ajattelin ensin tehdä jalkapallon ympärille vihreää ruohoa marsipaanista craft gunilla, mutta koska tämä on futsal pallo, niin päädyin tekemään kaulaliinan. Kaulin ensin valkoisen pitkän palan massaa ja leikkasin siniset palaset toisesta massasta. Sitten palaset asetellaan valkoisen massan päälle ja kaulitaan vielä kiinni. Sinisten palojen alle kannattaa sivellä elintarvikeliimaa, sillä palat eivät kuiviltaan välttämättä pysy kiinni.




Yksi pelaajistamme tuijotti kakkua onnellisena ainakin 5min. Kiva et oli tykätty!

Kommentit