Kakkutarvikkeita


Ystävät kyselevät minulta usein, mitä kakkutarvikkeita kannattaisi hankkia. Kokosin tähän muutamia, joilla itse olen pärjännyt erittäin hyvin. Tämä nyt on vähän minun mielipiteeni, mutta uskoisin, että näillä välineillä pääsee hyvin alkuun. Kokosin tarvikkeita kolmeen kategoriaan.

Perustyökaluja:

-kaulin
-silikonialusta
-kakkuvuoka
-pursotinpussi ja tylla
-sahalaitainen veitsi
-muffinivuokia

-sokerimassaa/karkkimassaa
-elintarvikevärejä (1-3kpl)
-nonparelleja
-liivatelehtiä
-vaniljajauhetta


Silikonialusta ja hyvä kaulin ovat ehdottomat, jos haluaa kaulita massaa kakun päälle. Kaulimen ei välttämättä tarvitse olla tuollainen kakkukaulin, mutta ihan mummon vanha puukaulinkaan ei ole hyvä, sillä siitä jää rumia jälkiä massaan. Tarttumaton pinta on kätevä.


Karkkimassa on minusta helpoin työstää. Marsipaani ja sokerimassa jämähtävät helposti alustaan kiinni, joten ei kannata unohtaa tomusokeria!  Sokerimassaa on kuitenkin aika helppo työstää ja se laskeutuu kivasti kakun päälle. Karkkimassa on jämäkämpää ja vaatii enemmän voimaa värjättäessä.


Nestemäisiä elintarvikevärejä saa lähikaupastakin, mutta niillä tulee aika haalea sävy. Nettikauppojen pastavärit ovat käteviä. Aloittelijan kannattaa ehkä hankkia ihan perusvärejä, kuten ruusunpunainen, lehtivihreä ja baby blue.  Kakkutarvikeliikkeistä löytyy lisäksi tomuvärejä, glittereitä, sprayta ym.


Pursotinpussi ja tyllat ovat hyvä olla olemassa. Itse pidän eniten metallisista tyllista, koska ne on jämäköitä ja ne voi pestä astianpesukoneessa. Tyllille voi myös ostaa liittimen.

Tuo marsipaanileikkuri on kätevä massaa työstettäessä. Mutta esim. pizzaleikkuri kävisi myös, jos ei tarvitse pikkutarkkaa työtä tehdä.

Jos haluaa enemmän panostaa:

-marsipaanityökaluja
-muotteja
-lisää värejä
-lisää vuokia
-lisää tyllia
-pensseli
-elintarvikeliimaa
-candy melts napit


Nämä marsipaanityökalut ovat käteviä. Pienen sienen päällä on koristeita helppo työstää. Kuvassa myös elintarvikeliimaa pieni purkki.


Erilaisia muotteja koristeiden tekoon. Silikonimuotteihin kannattaa käyttää massasekoitusta, jossa on puolet sokerimassaa ja puolet marspiaania. Tai käyttää kukkamassaa (gum paste) tai karkkimassaa. Kirjainmuotit ovat tosi näppärät.


Kaikenlaisia vuokia on myös kertynyt.. En jaksanut kaikkia kaivaa kaapista kuvaa varten. Kannattaa kuitenkin välttää vuokia, jotka käyvät vain yhdenlaiseen kakkuun. Esim. autokakkuvuoka tai numerovuoka. Harva ihminen tarvii ykkösen muotoista kakkua montaa kertaa. Kakkuja on helppo kaivertaa tavallisestakin pohjasta.

Jos tekee kakkuja jo ihan tosissaan:

-marsipaanipuristin
-muffiniteline, kakkualustoja
-kakkukepit ja tuet kerroskakkuihin
-suklaatyökaluja
-air brush kone (kynäruisku)
-kakkupitsiä


Marsipaanipuristin / Craft gun on yksi lempityökalujani. Tällä saa hyvin puristettua ohutta marsipaaninauhaa. Sokerimassa ei tähän sovi.


Kakkualustoja on hyvä olla olemassa, jos tekee kakkuja paljon muillekin. Kakun erottajalla (vas) saa näyttäviä kerroskakkuja. Uusin ostokseni on tuo pieni viktoriaalinen kakkualusta. Yli söpö.

Tarvikkeita saa ostettua nettikaupoista, kuten UllanUnelmasta tai Confetista. Katso blogin oikeasta laidasta kohta Leivontatarvikeliikkeitä. Niitä alkaa tulla koko ajan lisää. Jos matkustelee, niin kannattaa ehdottomasti tsekata kaupungin kakkukaupat. Kun syksyllä kävimme Wienissä, löysimme kaksi ihanaa kauppaa, joista löytyi paljon sellaisia tarvaroita, joita Suomesta ei löydy.

Kommentit