Pieni Merenneito kakku



Tämä kakku meni 2 vuotta täyttävän Emmy tyttösen syntymäpäiville. Hänen lempisatunsa on Pieni Merenneito ja kakkuun haluttiinkin Ariel, Pärsky ja Sebastian. Meriaiheisia kakkuja on aina mukava tehdä. Niissä on jotain todella hurmaavaa.

Kuvat ovat taas tosi hämäriä, vaikka otin ne talon valoisimmassa paikassa. Ulkona alkaa olla jo niin pimeää, ettei sielläkään mitään kuvia kannata ottaa. Päivisin on pari tuntia hyvällä säkällä valoisaa, mutta eipä sitä tietenkään silloin kerkeä leikkimään valokuvaajaa. Salamalla otin pari kuvaa, mutta en oikein pidä salamalla otetuista kuvista.

Pohjana on 20cm sokerikakkupohja. Täytteenä vadelmarahka ja sitruunamousse.


Koristeet ovat sokerimassaa ja marsipaania. Kukkamassasta on näppärin muotoilla koristeita. Sitä voi tehdä itsekin, ohje täällä. Kakun kuorruttamisesta massalla voi lukea tarkemmin täältä.


Merenneito kannattaa koota osissa ja antaa osasten kuivua jonkin aikaa ennen yhteenliimaamista. Pienet yksityiskohdat (esim. silmät) on helpoin tehdä elintarviketusseilla.


Tässä yksi salamalla räpsäisty kuva.


Tämä on vadelmatäyte. Minulta jäi yhdestä suuresta kakkuprojektista täytettä yllättävän paljon yli ja päätin sitten pakastaa sen tuommoisessa silikonisessa kakkuvuoassa, josta se on helppo irroittaa ja tarvittaessa leikata pienemmäksi. Kätevää.


 Merilevien kannattaa antaa kuivahtaa pöydällä hetken johonkin tiettyyn muotoon ja sitten vasta liimata kakkuun kiinni.


Hieman jännitti, että mitä tuosta hahmon muovaamisesta tulee, mutta ihan tyytyväinen loppujen lopuksi olen.


Onnea Emmylle!

Kommentit

  1. Pakko kyllä kehua koko sivustoa, sä olet ihan mielettömän lahjakas! Tosi kauniita ja mielikuvituksellisia juttuja, musta on ihana nähdä että kun jotain osaa niin sitä lahjaansa sitten kanssa käyttää :) Käyn aina silloin tällöin täältä hakemassa jotain ideaa tai inspiraatiota omiin juttuihin. Ja tietty ihan ehdasti ohjeita toteutuksiinkin, kiitos että jaksat nähdä vaivaa ohjeistuksiin.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana merenneitokakku! Tarkkaa ja taitavaa työtä taas kerran nuo koristeet.

    VastaaPoista
  3. Vau, miten hieno! :) Onko muuten tuo merihevonen ja tähti tehty muotilla vai oletko muotoillut ne itse?

    VastaaPoista
  4. Kiitos =) Merihevonen, -tähti ja simpukat on tehty silikonimuotilla. Muut on muovattu käsin. =)

    VastaaPoista
  5. On kyllä kaunis kakku! Voi että olet taitava!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3