Aprillipäivän aamiainen



En pahemmin välitä aprillipiloista, mutta minusta tämä ruokapila on aika harmiton. Annoksen on tarkoitus muistuttaa makkaraa, kananmunaa ja pekonia. Mutta se on todellisuudessa pannukakkua, jogurttia, persikan puolikas ja banaani. Tämä on itseasiassa todella terveellinen aamiainen. Tässä vähän kokoamisohjeita.

"Pekoni"
Pekonit eli pannukakut ovat proteiinipannukakkuja ja näin ollen gluteenittomia ja sokerittomia. Tarkemmin voi lukea täältä. Nuo ovat kyllä tosi hyviä. 
Mikäli haluaa sokerisempia pannukakkuja, voi käyttää tätä ohjetta. Tai sitten ihan perus lettutaikinaa.


Jaa lettutaikina kahteen osaan ja värjää toinen punaisella elintarvikevärillä. Mikäli ei halua käyttää keinotekoisia väriaineita, voi käyttää esim. punajuuren mehua 1-2rkl.


Nostele molemmista seoksista taikinapötkyjä pannulle lomittain ja paista molemmin puolin.

"Kananmuna"
Kananmunaa varten levitetään kreikkalaista jogurttia (Lidl) lautaselle ja nostetaan persikan puolikas päälle. Persikkaa voi leikellä pienemmäksikin puukolla.

"Makkara"


Makkaraa varten paista banaania kuumalla pannulla rasvassa molemmilta puolilta hetken ajan. Ripottele päälle vähän muskottipähkinää tai kanelia ja nosta lautaselle.


Hupaisaa aprillipäivää!
Ja pääsiäisen hengessä hyvää kellokeskiviikkoa!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3