Mario Shield Cake Pops



Nämäkin popsit menivät poikamme 6v synttäreille. Popsien on tarkoitus muistuttaa mm. Mario Kart pelistä tuttuja koopa kilpiä. Eivät onnistuneet aivan niin hyvin mitä ajattelin, mutta onneksi kaikki nämä kyseisiksi kilviksi tunnistivat. Mario pommi cakepopsit löytyvät täältä.

Cake popsit ovat suklaakakusta ja tuorejuustosta tehtyjä. Tuorejuuston tilalla voisi käyttää myös sokerikreemejä. Tarkemmin cake popseista voi lukea täältä.

Popsit on dipattu candy meltseissä, joita voi ostaa leivontatarvikeliikkeistä. Candy meltsit ovat feikkisuklaata eli ne eivät sisällä kaakaovoita vaan kasviöljyä. Candy meltsit maistuvat lähinnä vaniljalle, mutta ovat koristelussa ihan parhaita, sillä niitä ei tarvitse temperoida.

Kaksivärisen kuorrutuksen saa kun dippaa popsit ensin valkoiseen suklaaseen ja antaa kuivua. Sitten popsit dipataan vielä toisen värisessä suklaassa. Rajaukset tein pikeerillä, mutta suklaa toimisi myös hyvin. Musta aukko ja piikit on sokerimassaa. Myös mustaa pikeeriä voisi käyttää.

Popsien valmistuksesta löytyi aiemmin videokin, mutta näin jälkeen päin katsottuna sen laatu on huono ja taustalla kuuluu kahden hulivili ipanan kiljuntaa, joten parempi antaa sen videon olla. Voin tehdä uuden tarvittaessa.


Popsit voi laittaa esille esim. sokerilla täytettyyn lasiin.

Kommentit