Donitsikakku



Tämä kakku sopii loistavasti vappuun. Toki tästä voisi tehdä myös esim. Simpsonit -teemaisen kakun Homerin donitseista. Tässä kakussa yhdistyy mm. muffinit, donitsit, keksit ja juustokakku! Oikea överikakku!

Pohjana on omenamuffinssien innoittama omenakakkupohja, joka on ihanan mehevä ja herkullinen.
Ohje kakkuun löytyy täältä. Taikinan voi paistaa yhdessä 18-20cm vuoassa.

Täytteenä on juustokakkutäyte, donitseja ja keksejä. Tämän kakun kanssa saa irrotella!
Mikäli tulee tehtyä iso satsi munkkeja tänä vuonna, kannattaa osa laittaa tämän kakun sisään!

Juustokakkutäyte

360g maustamatonta tuorejuustoa
ripaus suolaa
85g (1dl) sokeria
2,5tl vehnäjauhoja
1 muna
1 keltuainen
1tl vaniljajauhetta
2,5tl kermaa

Vaahdota tuorejuustoa hieman. Lisää muna ja keltuainen. Sekoita. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Kaada juustokakkutaikina pieneen paistonkestävään kulhoon (alle ½ litran kulho riittää).


Juustokakku olisi aina paras paistaa vesihauteessa, mutta ei toki ole välttämätöntä.
Paista juustokakkua 165 asteessa 30-45min. Kakun ei tarvitse olla täysin kiinteää, sillä se vaahdotetaan vielä. Jäähdytä juustokakku jääkaappikylmäksi.

Koristeet 


Tässä vaiheessa on hyvä tehdä koristeet kuivamaan. Filipinos keksejä saa melkein joka kaupasta. Ne muistuttavat minidonitseja. Ostin kahden värisiä keksejä. Koristeluun käytin valkoista, ruskeaa ja sinistä pikeeriä. Pikeerin ohje löytyy videon kera täältä. Linkin takaa löytyy myös pursotusvideo.

Tätä koritselua varten riittää yksi satsi pikeeriä. Pikeerin voi laittaa minigrip-pussiin, jonka kulmasta leikataan pieni pala pois. Tai sitten voi käyttää pursotinpussia ja pientä pyöreää tyllaa. Pikeerillä purostellaan keksien päälle "donitsimainen kuorrute". Kannattaa ensin pursottaa reunat ja sitten heti perään sisus. Pikeerin päälle voi samantien ripotella nonparelleja. Pikeerin kannattaa antaa kuivua useamman tunnin ajan.

Täyttäminen

Vaahdota juustokakkutäyte pehmeäksi mousseksi.
Halkaise kakkupohja kolmeen osaan.


 Kostuta alin pohja esim. vaniljasokerilla maustetulla vedellä tai maidolla.
Levitä puolet juustokakkutäytteestä pohjalle ja asettele päälle haluamiasi keksejä. Minä käytin tällä kertaa oreo-keksejä, joita saa nykyisin helposti suomalaisista marketeista. Täytekeksit kannattaa puolittaa kakun väliin.

Nosta toinen kakkupohja päälle, kostuta ja levitä loput juustokakkutäytteestä päälle. 
Halkaise donitsit kahtia ja asettele ne täytteen päälle. Aseta viimeinen kakkupohja päällimmäiseksi ja kostuta.

Kuorruttaminen


Kakku on kuorrutettu marenkikreemillä. Tätä kakkua varten 2 valkuaisen satsikin riittää, mutta yleensä teen kreemiä vähän enemmän kerralla ja pakastan loput, jotta seuraavia kakkuprojekteja varten on kreemiä jo valmiina. 5 valkuaisen satsilla kuorruttaa ainakin kolme kakkua.

Kakku on kuorrutettu vaaleansiniseksi värjätyllä fun cakes sokerimassalla
Massaa tarvitaan noin 500g. Tarkemmin kakun kuorruttamisesta massalla voi lukea täältä.
Massan värjäämisestä löytyy video täältä.


Keksit on kiinnitetty pikeerin avulla kakkuun kiinni.
Pikeeri säilyy jääkaapissa 1-2 viikkoa hyvin suljetussa pussissa.


Tätä minä jo kutsuisin överikakuksi. Kakku on todella makea. Mikäli kakkua haluaa hieman keventää, voisi tähän käyttää tavallista sokerikakkupohjaa. Myös keksejä vaihtamalla saa muutettua makeutta. Raikkaat savoiardi keksit esim. toisivat kakkuun vähän raikkauta lisää. Savoiardi-keksejä voi kostuttaa ensin vaikka miedossa sitruunamehussa. Mikäli ei jaksa tehdä juustokakkutäytettä alusta asti itse, voisi kakkuun tehdä ihan tavallisen vaniljatäytteen kermasta ja vaniljatuorejuustosta.


Tästä tuli kyllä hirmu hauska kakku. Ja tätä oli todella kiva tehdä.
Koristelu on loppupeleissä melko yksinkertainen, mutta todella söpö. Pidän kaikesta minikoossa. 
Kakun päälle voisi vielä taiteilla esim. kahvikupin ja lautasen sokerimassasta.

Hauskaa vappua kaikille!

Kommentit