Terveellinen Nutella - Raw, Vegan, Paleo, GlutenFree



 Aito Nutella (suklaa-pähkinälevite) on ihanaa, mutta terveelliseksi sitä ei voi sanoa. Toki silläkin saa harvakseltaan herkutella ja senkin resepti löytyy blogistani täältä. Itse tehtynä kaikki maistuu aina paremmalta.

Tämäkin terveysleivonnainen yllätti minut iloisesti! Tämä on ns. raaka/paleo/vegaani nutellaa. Tätä syödessä alkaa miettimään, miksi ihmeessä ikinä ostin aitoa Nutellaa kaupasta. Lopussa myös ohje terveyslättyihin.

2,5dl hasselpähkinöitä
1,25dl kookosöljyä
0,6dl vaahterasiirappia
0,6dl (raaka)kaakaojauhetta
2rkl mantelimaitoa
1tl vaniljaa

Liota pähkinöitä kylmässä vedessä yön yli. Tämä ei ole pakollista, mutta liottaminen helpottaa niiden hienontamista ja kaiken lisäksi se auttaa kehoa sulattamaan pähkinät tehokkaammin.
Hienonna kaikki ainekset tehosekoittimessa hienoksi tahnaksi.

Vinkki!
Jos haluaa vähän oikaista, voi käyttää kaupan valmista hasselpähkinärouhetta/jauhetta ja sekoittaa vain ainekset kulhossa. Tällöin tulee kuitenkin todella karkeaa levitettä.



 Levite passaa loistavasti paleo-lettujeni kanssa. Aiempi ohje löytyy täältä.
 
Tällä kertaa tein suklaisia lättyjä. Ohje on muuten sama, mutta joukkoon lisätään kaakaojauhetta ja vaniljaa. Ei kannata lisätä ohjeeseen jauhoja, sillä ne ovat täysin turhia. Tässä vielä ohje.

2 itsemurhaa suunnittelevaa banaania
4 munaa
1rkl kaakaojauhetta
½tl vaniljajauhetta

Soseuta ainekset blenderissä. Raakakaakaojauhe on tässä hieman turha, sillä taikina kuumennetaan pannulla.
 
Suihkuta vuokasprayta (leivontatarvikeliikkeistä) pannulle ja nosta taikinaa pannulle vajaa 10cm kokoisiksi lätyiksi. Paista keskilämmöllä, kunnes pinta alkaa hieman kuplia ja näyttää kiinteämmältä. Tämä ei vie montaa minuuttia. Käännä lätyt ympäri ja paista vielä muutama sekunti toiselta puolelta.

 

Terveellisestä ruoasta tulee heti energisempi ja pirteämpi olo.
Kaiken lisäksi se on herkullista!

Kommentit