Joulukalenteri 2016!



Tänäkin vuonna käynnistyy paljon odotettu Kakkumonserin joulukalenteri!
Olen kolmena aiempana vuonna tehnyt joulukalenterin kaikista kiireistä huolimatta, joten ajattelin että kyllähän se tänäkin vuonna onnistuu. Vannoutunut jouluhöperöhän alkaa suunnitella joulua jo syyskuussa. Reseptejäkin tulee kokeiltua ja ajastettua blogiin jo pitkin syksyä.

Ohjeet tulevat kokonaisuudessaan joulublogini puolelle. 
Luukut avautuvat kuitenkin tämänkin blogin puolella ja joka postaukseen tulee linkki varsinaiseen ohjeeseen.

Mietin joka vuosi kuumeisesti, onko tuossa joulublogissa järkeä ja pitäisikö ohjeet kirjoittaa tännekin kokonaan. Mutta se olisi jo turhaa työtä. Olen kuitenkin sitä mieltä että jouluna on ihana selata vain joululle pyhitettyä blogia, jossa kaikki ideat ja kuvat liittyvät vain jouluun. Linkit kaikkiin ohjeisiin tulee tänne varsinaisen blogin puolelle. 

 Olen niin tohkeissani jo joulusta!

Kommentit